Recharging batteries

02/12/2013



Maanantaiheipat! Täällä on aloitettu viikko erittäin iloisin mielin, sillä kulunut viikonloppu meni kotona rentoillessa ja akkuja ladatessa. Monella on varmasti näin loppuvuonna kaikenlaisia kiireitä, enkä itsekään ole poikkeus. Loppuvuosi on itselläni aikamoisen täynnä (kivoista!) tapahtumista, joten päätin pyhittää tämän yhden viikonlopun akkujen lataamiselle ja löhöillä nyt koko loppuvuoden edestä! Rentoiluviikonlopun resepti on minulle aikalailla aina sama: paljon unta, vähän kotitöiden tekoa, koiran kanssa ulkoilua, terveellistä ruokaa ja kokkailua sekä television katselua.



Tällä kertaa sain tehtyä kunnon viikkosiivouksen ja asennettua hieman jouluvaloja, katsottua yhden kauden True Bloodia, kaksi Ryan Goslingin tähdittämää elokuvaa (muun muassa sisältäen tämän ikisuosikkikohtauksen!) ja kokkailtua kaikkia herkkuruokia. Aamiaista nautin molempina aamuina useiden tuntien ajan, mitä luksusta! Koko viikonlopun kävimme Midin kanssa kiivasta taistelua kodin parhaasta sohvapaikasta - hetki sitten hankkimastani lampaantaljasta on tullut asunnon kysytyin löhöilykohta. Tarvitsisi ostaa punkerolle varmaan myös omansa... Sainpa myös kuvailtua ja suunniteltua blogiinkin hieman juttuja, eli oli viikonlopussa jotain tuotteliastakin!

Sellaisissa fiiliksissä täällä siis, miten teidän viikonloppu meni? Millaisia viikonloppuja te vietätte, kun haluatte rentoutua? :)


// This weekend was all about chillin and recharging my batteries. Rest of the year is full of (fun) social events, to this weekend I slept a lot and watched numerous episodes of True Blood and many Ryan Gosling movies. Now I'm ready to face the December! ;)

2 comments:

  1. Kuulostaa superihanalta ja rentouttavalta viikonlopulta! (:

    Mun löhöilyviikonloput koostuu aikalailla samasta reseptistä; kokkailusta, tv-sarjojen katselusta ja lenkkeilystä. Sitten jaksaa taas mennä :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ilmeisen hyvä rentoutumisresepti, jos sinullakin toimii! :) Kyllä tällä viikolla on huomannut, että jaksaa ihan eri tavalla latausviikonlopun jälkeen!

      Delete

© Happy daysAll rights reserved